|
|
|||
|
19.05.2012 - 20:14
Joko olen kertonut että minusta tulee täti? No jos ette tienneet, niin nyt tiedätte. Veljeni saa vaimonsa kanssa pienen vauvan lokakuussa, enkä malta odottaa! Olen ravannut Hämeentiellä olevassa Vekara kirppiksellä, josta löytyy ainoastaan lastenvaatteita ja ostanut kaikkea ihanaa pientä. Sukupuolta ei vielä tiedetä, joten ostosvalinnat ovat olleet sellaisi että ne sopivat kummallekkin. Jenkeissä on tapana tehdä vaippakakku odottavalle äidille ja tulevalle lapselle. Oli ihan pakko kokeilla itsekkin sen tekoa ja tuossa se nyt on. Yllättävän vaikea oli saada tasainen ja hyvä kakku, eikä tuokaan nyt mikään kauhean hyvä ole. Ja kaikenlisäksi olisi ollut mukava kuluttaa hieman enemmän aikaa sen tekoon... mutta ehkä teen uuden vielä:). Eli tein vaipoista kerroksen kerrallaan, solmin ne kiinni villalangalla (joo... eih) ja koristelin kakun tutein ja vaattein joita olin ostanut. En malta odottaa että saan tietää sukupuolen ja pääsen ostamaan jotain oikein ihanaa. Olen varma että se on poika, mutta pakko odottaa vielä ensiviikko jotta saadaan tietää uutinen. On tämä jännää aikaa! 17.05.2012 - 23:20
Hyvää Helatorstaita kaikille...! ... jos tuollaista edes toivotellaan. Anyway, oli sopiva päivä tehdä pieni retki koirien kanssa kaivopuiston kauniiseen rantaan ja tunnettuun Cafe Caruseliin, joka mainostaa itseään talona meren rannalla. No, jos pitäisi taas mielipide sanoa, niin ei mikään kovin kaunis paikka merenrannalla, josta saa kuitenkin hyvää ruokaa, ja kahvila joka on saanut Dogia maininnan/merkinnän. Cafe Carusel kuuluu mielestäni niihin paikkoihin jossa kuuluu vain käydä, vaikkei se niin ihana olekkaan, heh. Söin ylläolevan salaatin, joka oli oikein mainio. Salaatti piti sisällään mojovan palan vuohenjuustoa, salaattia, vesimelonia ja kirsikkatomaatteja. Ja lisäksi tietenkin lasi valkoviiniä. Isona plussana näin koiraihmisenä on se että Cafe Carusel on todella koiraystävällinen paikka. Koirat saa viedä terassille JA sisälle, joka on todella harvinaista. Koirille on järjestetty juomakippoja niin etuovelle kuin terassille. Lisäksi kanssaihmiset tuntuivat olevan oikein kiinnostuneita koirista, mikä lisäsi miellyttävyyttä. Tosiaan, jos et ole koirien ystävä, älä mene Cafe Caruseliin. LIsäksi Cafe Caruselin terassi on järjestetty niin ettei yllä kirkuvat lokit pääse ruokavarkaisiin. Saa siis kaikessa rauhassa syödä, juoda ja nauttia raittiista ilmasta. + Dogia merkintä + Hyviä ruokia + Kiva palvelut + Meri + Kivat kävelymaastot vieressä - Hieman karu olemus sisällä, että ulkona - Kallis Cafe Caruselin omat sivut: www.carusel.fi/ Eat.fi: eat.fi/helsinki/carusel 15.05.2012 - 21:19
Niin se flunssa iski minuunkin. Olen tässä tuulettanut kokoajan kun muut ovat kipeänä, mutta minä vain porskutan terveenä, jäi vissii puu koputtamatta. Onneksi tässä on mennyt oikeastaan kaksi kokonaista päivää, ja toisena päivänä lähdin jo grillailemaan... en siis voi olla kovinkaan kipeä, enhän? Olen varma että sain tämän harjoitteluohjaajaltani joka minun takia uhrautui tulemaan töihin kipeänä. Veikkaan että kaksi päivää terveydenhoitajan kopissa kaksistaan teki tehtävänsä. Terveiset siis vaan Hannalla jos satut tämän lukemaan:). Sinä sait suklaamousseeeta ja minä flunssan ja kiitettävän numeron. Siispä, itse asiaan... kuten kuvasta näkyy grillistä syntyi takuumurea pihvejä (ostettu Maununnevan K-marketista huimaan hintaan 20€/kg.), muutama paprika ja lisukkeeksi keittiössä syntyi salaatti. Pihveissä mausteina käytin vain öljyä, pippuria ja suolaa. Mielestäni hyvä grillipihvi E-I V-A-I-N tarvitse muuta. Salaattiin laitoin lehtisalaattia, keltaisia minitomaatteja, kurkkua, sitruunamelissaa, tuoreita vadelmia ja aurigonkukansiemensekoitusta. Olette jo varmaan huomanneet että tuo sitruunamelissa-vadelma sekoitus on minulla aika vakio... jostain syystä ne vain toimii minulla, ja laitan toimimaan muilla. Eipä kukaan ole vielä valittanut. Ihaninta salaateissa on kuitenkin värit, varsinkin näin keväällä/kesällä on ihana sekoittaa ihania värejä keskenään. Ne ovatkin yksi tapa valita mitä salaattiin laitetaan. Juuri puhuimme ruokapöydässä siitä kuinka pihveistä ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi, vaan hyviä ja maukkaita grillipihvejä saa 20€ kilohintaan tai jopa edullisemminkin. Ja grillissä on se ihme juttu, että se saa kengänpohjatkin maistumaan taivaalliselta. Ei siis muuta kuin vanhat kengät kierrätykseen ja grilli kuumaksi! Näihin tukkoisiin pihvitunnelmiin adios! ps. ostettiin oma asuntokin tässä. 05.05.2012 - 08:58
Olen pitkään Eat.fi lukenut kyseisen ravintolan arvosteluja ja himoinnut päästä sinne, sillä ravintola sijaitsee kävelymatkan päästä meiltä. Melkeimpä kaikki arvostelun antaneet kehuvat ravintolan ruokaa, miljöötä ja henkilökuntaa. No mutta, eilen tuli meillä täyteen 6kk siitä kun menimme naimisiin, ja aviomieheni oli järjestänyt yllätykseksi pöydän Hoshitosta. Tässä välissä voin todeta että pöytä kannattaa todella varata, sillä paikkoja tässä pienessä putiikissa on vain 14, eli siellä on kaksi 4 hengen pöytää ja kolme 2 hengen pöytää. Tila on todella pieni huone, missä näkee kun kokki tekee ruokaa perus kotikeittiöliedellä, ihan hauska lisä että saa seurata oman ruoan valmistumista. Söimme molemmat kolmen ruokalajin illallisen hintaan 32€/kpl eli yhtn 64€. HUOMHUOM! Hoshitosta ei siis saa muuta kuin 3, 4 tai 5 ruokalajin menun! Yksittäisiä ruoka-annoksia ei siis saa. Ja menusta valitaan kuudesta ruokalajista oma kokonaisuus. Turha siis mennä poikkeamaan syömään 10€ tai 20€, sillä sieltä ei saa mitään alle 32€. Ensimmäinen ruokalaji oli Luomu porkkanakeitto:
Todella todella todella kaunis annos! Lisukkeena oli hieman luumutomaatteja, ja tuollainen vihreä mytty sekä siemeniä. Alkumaku oli hyvä, silkkinen rakenne. Kuitenkin keitto alkoi tökkimään muutaman lusikallisen jälkeen. Se oli hieman suolainen. Kuten jo aikaisemmin sanoin että odotukseni ravintolan suhteen oli erittäin korkeat, ja tämä oli siis hieman pettymys maullaan. On harvinaista että jätän syömättä ruoan, mutta nyt niin tein.
Pääruokana Päivän kala, eli kampasimpukkaa kalaliemessä:
Jälleen kerran ihan kaunis annos, mutta tämä oli täysi floppi. Kampasimpukat eivät maistuneet miltään, ne olivat sitkeitä. Liemi oli todella suolaista, ja minun mielestäni jopa vähän pahan makuista. Lisukkeena oli hieman parsakaalia ja parsaa. Parsa oli kitkerää ja hieman alikypsää. Ruoan kanssa tuli pieni kippo riisiä (mikä oli sinäänsä riittävä määrä), mutta riisi oli raakaa, hieman kylmää ja koko riisi oli vain yksi köntti. Tätäkään ruokaa en pystynyt syömään loppuun saakka.
Jälkiruokana Kookos-maito pudding lisukkeilla:
Jälleen kaunis annos! Tämä ruoka oli koko illan paras! Kookos ei maistunut liikaa, vaan sieltä tuli hento maku tuon päällä olevan kastikkeen kanssa. Päällä masensi hieman nuo purkkiananakset ja viinirypäleet. Eivät tuoneet annokseen mitään erikoista. Lisäksi annokset olivast taineet olla jääkaapissa hieman liian kauan, sillä niiden päällä oli suht paksu jääkaappikuori joka jäi suuhun pyörimään.
Tässä nyt näette minun arvostelunia Hoshitosta. Olen hieman surullinen että kokemukseni on niiiiin erilainen kuin muilla. Mietin hieman mistä tämä voisi johtua, mutta en keksi syytä. Itse en vain pitänyt tuolla olevista ruoista, vaikka japanilaisesta ja kiinalaisesta ruoasta pidän todella paljon. Joko olen liian ruoallisesti alikehittynyt tuohon ravintolaan, tai sitten ravintolan ympärille on vain rakentunut niiiiiiiiiin hyvä maine ettei kukaan uskalla sitä haukkua tai sitten meillä oli vain huono tuuri, sillä eat.fi olevien ruokien kuvat näyttävät ainakin paremmilta kuin meidän (siellä oli siis eri menu kuin eat.fi olevissa kuvissa). Hieman miinusta tuli myös tarjoilijoista, joita oli kolme. Kaikkien äänet olivat niin hiljaiset etten edes kuullut mitä he sanoivat. Lisäksi palvelu oli hidasta, onneksi se ei silloin haitannut sillä oli mukava istua ja miettiä asioita. Lisäksi minua hieman ärsytti se että menen syömään ravintolaan joka mainostaa itseään japanilaisena ravintolana ja saan siellä porkkanakeittoa...? Viereisessä pöydässä istui japanilainen itse, joka sanoi ateriointikumppanilleen että japanissa ei ole porkkanakeittoa. Odotin että saan tr00 japanilaista ruokaa japanilaisessa ravintolassa, mutta sainkin japanilaista sinnepäin suomalaisilla raaka-aineilla. Sinäänsä kunnioitettavaa etteivät he raahaa ainesosia japanista, vaan käyttävät sitä mitä täältä saa, mutta.... ehkä imagon rakentamisessa on mennyt joku pieleen? Voi olla että kokeilen tätä kuitenkin vielä uudestaan, sillä odotan vieläkin sitä hyvää ruokaa jota ihmiset ovat hehkuttaneet eat.fissä. Tätä menua siellä ei oltu vielä arvosteltu, paitsi minä! Jos teillä on omia kokemuksia Hoshitosta niin kertokaa ja auttakaa minua saamaan parempi fiilis Hoshitosta! + Kauniit annokset + Kaunis sisustus + Näkee keittiöön + Ei liikaa vaihtoehtoja menussa + Kivan pieni + Kauniit nettisivut - Tällä kertaa ruoka ei miellyttänyt - Hinta-laatu suhde todella epätasainen - Palvelu hieman nihkeää - Menu sen verran pieni että jos sattuu olemaan ruokia josta ei pidä niin ei voi mitään.
Eat.fi arvostelut: http://eat.fi/helsinki/japanilainen-ravintola-hoshito Ravintolan omat nettisivut: www.hoshito.fi/menu.html
01.05.2012 - 09:03
Hyvää vappua kaikilleeeeeee!!!! Kuinka teillä juhlitaan vappua? Me kävimme perinteitä kunnioittaen katsomassa Mantan lakituksen, ja sen jälkeen ihastelimme tuomiokirkon rappusilla menoa n. tunnin verran ja joimme skumppaa (kuvassa hieno muumimukini josta tuon skumpan nautin). Sitten pieni kävely espalla ja yhdet juomat Kappelin terassilla (tänä vuonna oltiin niiiin rajuja että juotiin kokikset ja PICCOLOpullo puoliksi Fresitaa). On hassua miten kappelin terassilla on AINA tilaa vappuna... Ehkä ihmiset tyytyvät istumaan kylmällä nurmikolla ja juomaan omia juomia. Kotiuduimme joskus puoli 9 aikaan... eikä haittaa. Minulle riittää nämä peruskatsaukset vappuna ja sitten onkin mukava tulla kotiin ja katsoa hetki leffaa:). Ehkä olen tullut jo vanhaksi. Ensimmäisessä kuvassa näette kuitenkin että olen oikein vappufiiliksissä kun kaivoin haalarit ja lakin kaapista;). Minun haalarini eivät vain ole nähneet puskissa rämpimistä ja menoa sillä ovat niin puhtaat. Johan niitä on kaksi vappua käytetty ja ensivuonna onkin viimeinen vappu haalarit jalassa sekä valkoinen lakki päässä. Sitten vappuna 2014 saakin laittaa Terveydenhoitajan lakin päähän ( www.salon.fi/catalog/product_info.php ). JEIJ! Tänään on niinkin raju päivä että menemme pyöräretkelle ja teemme hyvää ruokaa, nam! PS. ostin eilen uuden pyörän.... alla kuva!
29.04.2012 - 18:05
Kuiva, keskihapokas, makean päärynäinen, hennon banaaninen ja kevyen kukkainen Prosecco Primo V tarjoaa ihanan makuelämyksen kuohuvaa Italiasta! Rypäleenä käytetty 100% Gleraa. Kuohuva tulee tilalta jonka Tombaccon perhe on omistanut 1970 luvusta lähtien. Hinta: 0,75l/ 10,98€ Suosittelut: 3 1/5 (1-5 asteikko) 29.04.2012 - 17:45
Kevät on saapunut myös meidänkin huusholliin. Kävimme tuhlaamassa joululahjaksi saamamme leffaliput... ja ne tuhlautuivat Kohta 18 -leffaan. Leffasta en sano sen enempää... mutta ruoasta ja juomasta kyllä! Aurinko on hemmotellut meitä Helsinkiläisiä urakalla, siksi tuntui typerältä istua 1,5 tuntia leffateatterissa... ja Stockan ruokaosastolla:). Parsa on taas huipussaan ja olemme parsan ystäviä, joten olihan sitä ostettava lounaaksi. Sen ympärille rakensin maittavan maistijaislautasen. Lautanen sisältää siis: keitettyä parsaa, itävaltalaista juustoa, valkohomejuustoa, sinihomejuustoa creame crackerin päällä, muutamaa erilaista leikkelettä, sekä tuorejuustolla täytettyjä pikkupaprikoita, artisokan sydämiä ja ruokajuomana italialaista Priosecco Primo V kuoharia. Joskus on mukava käydä ostamssa tuotteet valmiina, eteenkin Stockan herkusta, sillä sieltä tietää saavansa hyvää. Eikö sunnuntai ole hyvä tekosyy ostaa lähes valmista ruokaa:)? Hyvää kevättä siis kaikille! Kuinka te olette juhlistaneet aurinkoa ja kevättä:)? 22.04.2012 - 19:27
Olen jo kerran kirjoitellut Gran Delicatosta pienen arvostelun, mutta pakko jälleen kerran hehkuttaa tätä paikkaa. En pääse näköjään tavoistanikaan eroon, vaan tilaan AINA ison cappucinon ja mozzarella-parmankinkku-basilica ciapattan (kuvassa). Minusta hyvän kahvilan merkki on myös se että listalla ei ole isoa cappucinoa, mutta aina vain sellaisen saan kun tilaan. Ylläolevassa kuvassa ei suinkaan ole minun cappucinoni vaan seuralaiseni puoliksi juotu latte. Itse jouduin tovin odottelemaan omaani ja kuvaaminen unohtui kun sain sen eteeni. Minusta olisi aivan ihana kuvata kahvlilassa enemmänki, mutta en koskaan kehtaa koska se on aina täysi. Delicato koostuu siis kolmesta huoneesta jossa ekassa on tiski josta tilataan. Delicatossa on pöytiin tarjoilu, sekä mahdollisuus ostaa jotakin pientä kotiin (juustoja, kahvia, oliiviöljyä). Maksu on asia jossa toimitana hieman eri tavalla kuin muissa kahviloissa, täällä nimittäin maksetaan kun lähdetään. Laskua ei tuoda pöytään, vaan mennään samalle tiskille mistä tilanttiinkin ja maksetaan oman pöydän lasku. En aijo tällä kertaa tehdä tätä +/- listaa, sillä olen sen jo kerran tehnyt, ja tässä tapauksessa minua ei paljoa haittaa vaikka joskus on asioita jotka ´hieman´ärsyttävät, sillä en ole vielä MISTÄÄN saanut näin hyvää kahvia ja leipää. Annetakoon siis pienet epäkohdat anteeksi (kuten se että kahvi ja leipä tulivat eri aikaan). HUOM!!!! Gran Delicato on avannut kahvilan myös Kämp Galleriaan! Ruokalista: www.grandelicato.fi/docs/Kalevankatu_food.pdf Nettisivut: www.grandelicato.fi/
15.04.2012 - 09:59
Nimensämukaisesti Malabar saa kostean ja lempeän makunsa monsuunituulesta, jossa kahvia kuivataan 2-3kk. Kahvi on maultaan äärimmäisen pehmeä, täyteläinen ja lempeä. Jälkimaku on hieman kitkerä, viskiin vivahteinen. Kahvi on matalahappoinen ja kermainen. Itselleni tämä kahvi ei uponnut ilman maitoa, ja Malabar omistaa juuri sen pienen kitkeryyden josta en itse tykkää. Maidon kanssa kuitenkin maistui erinomaisesti. Maku oli erittäin pehmeä ja täyteläinen. Paahdettu 26.11.2011. Paahto: tumma (5) Täyteläisyys: 5 Valmistus: Suodatinkeitin, mokkapannu tai pressopannu Hinta: 200g/ 7,50€ Kauppa: Caffi / Lasipalatsi 15.04.2012 - 09:24
Kahvi on tasapainoinen ja hienostunut. Samaan aikaan kuitenkin ihanan raikas ja makea. Ihanan alkumaun ja puhtaan suutuntuman antava Tolima jättää hennon kaakaomaisen jälkivivahteen, joka kestää suussa pitkään. Kahvi on paahdettu 23.2. Ja sato 2011 Gaintania Tolima. Testasin kahvin niin mustana kuin maidon kera, kumpikin oli aivan mahtavaa. Suosittelen lämpimästi, menee lempikahvini joukkoon. Hinta: 100g / 6€ Paahto: Vaalea Kauppa: Caffi / Lasipalatsi
|
Kirjoittaja
Lämpimiä värejä, hyviä tuoksuja, villasukkia, maukkaita ruokia, hyviä leivonnaisia, rakkaita koiria, tyylikästä 50-lukua, sisustusta, häitä, terkkari opintoja, rakkaita ihmisiä, pieniä mullistuksia, uusia asioita, kaunista kaupunkia.....
.....Niistä on Ruokahulluutta tehty.
|
||